Lusikan ja haarukan viaton suhde

 

Pirjo Hassisen uuden romaanin kansi kertoo täsmälleen mistä on kyse. Tarkka katsoja voi päätellä, koska kannessa on lusikka ja haarukka, niin siksi kuvasta sivuun jääneen veitsen täytyy olla kertoja.

Veitsi sanoo haarukalle, sinä olet minun parini “Sano että haluat.”

Romaanin alkupuolelle on kohtaus, jossa päähenkilöt,eräänlaiset keittiötaiteilijat, ovat valmistaneet ruokailijoille tuntemattomasta lihasta ruokalajin. Kulinaristinen uteliaisuus alkaa muuttua kuvotukseksi, joka kasvaa niin kauan kunnes ruokailijat saavat kuulla eläimen nimen. Kohtaus on niin taitavasi kerrottu, että lukijaakin alkaa kuvottaa:

“Tarjoilijat kiikuttiva pöytiin kuumia lautasia, joille oli koottu annokset grillatuista T-luupihveistä, karpalo.maustevoivaahdosta, bataattipyreestä ja pekonilla maustetuista härkäpavuista. Lautasilla odotti yllätys.

– Mitä lihaa tämä on? johtaja kysyi jokaista sanaansa painottaen, nyökkien joka ilmansuuntaan. Katseet täsmentyivät tutkimaan lihapaloja. joiden maustevoivaahtoon alko pikkuhiljaa sekottua verensekaista nestettä.

Mitä lihaa? Eeei ole nautaa. Eikä poroa. Eikä hirveä. Eikä peuraa. vaikka johtaja ajoikin sellaisen päälle kuluneena syksynä.

– Nyt tuli huono vitsi, Essi sanoi Jimille. He molemmat katselivat keittiöstä miten saliin levisi pettymyksensekainen varovaisuus ja inho.

Mitä se liha oli? Se, jota vielä hetki sitten oli ihailtu, sen paistopintaa ja tiukkaa mediumia, joka terävien leikkaavien veitsien alla varmasti sulaisi medium miinukseksi samaa tahtia syöjien lisäänyvän myötämielen kanssa; on meissä kivikautista raatelijaihmistä jäljellä on, on…

Eikö saliin levinnytkin outo, hienkaltainen haju? Essi tajusi kuinka ihmiset katsoivat heihin, kuin turvaa hakien: sanokaa jo tälle lihalle nimi ja vakuuttakaa että tätä syövät miljoonat hyvinpukeutuneet ihmiset jossain päin sivistynyttä maapalloa, etä on olemassa jokin trendi tai traditio…

– Sanohan miksi ruokailijoita ei saa koskaan arvuuttaa noin, Essi kysyi Jimiltä. -Miksi tuon kysymyksen jälkeen ajattelee teurastusprosessia ja kuolemaa ja verta, kun taas naudan ja sian kohdalla ei koskaan.
– Jokainen joutuu äkkiä miettimään, mitä kaikki liha on.”

Olin kuitenkin kummissani ruokakuvauksista Hassisen romaanissa – koska kyseessä on veitsen ylistys hyvin laitetulle lihalle. Ainoa ruoka, joka tunnistetaan on lihaa. Vaikka gourmet-aterioissa olisi lautasella muutakin, niin verbaalissa ilmaisussa vain se tulee esille mikä mainitaan. Pihvit, paistit, nakit ovat tämän romaanin ruokaa.

Hassisen romaani on saanut hieman nuivan vastaanoton. Sillä ei minusta ole paljoakaan tekemistä romaanin kanssa, joskus pitää vaan päästä haukkumaan Hassistakin.

Romaani käsittelee niin tarkasti työtovereiden keskinäistä unelmaa, ja kuvion ulkopuolelle jääneen vaimon hämmennystä, että nimi “ihmissuhderomaani” ei tee sille oikeutta. Fraasimainen sana “ihmissuhderomaani” kuvaa niin huonosti tämän tason romaania. Sana “ihmissuhteet” on ammennettu tyhjäksi, siitä on tullut lattea terveyden, tasapainoisuuden ja latistuneen oleilun synonyymi.

Risto Niemi-Pynttäri