”Kokoelman nimi Ruumiita on lievästi sanottuna runoton (vrt. kuolemattomaan Päässäni kasvaa synteettistä kuitua blogin nimeen. Toisaalta mitä enemmän sanaa ruumiita maistelee, sen oudoimmalta se maistuu, mutta silti).
Kannet ovat katastrofaalinen vähäspastissi. Ensimmäinen osasto on groteskiudessaan ja teennäisessä temaattisen yhtenäisyydentunnussaan ellei täysin lukukelvoton niin ainakin korkeita negatiivisia ennakkoluuloja virittävä. Taitava kustannustoimittaja on tehnyt kaikkensa, jotta lukija ei koskaan löytäisi Luoma-ahoa.
Taitavasti viritetty labyrintti on mahdollista selvittää vain lentämällä. Kahta ensimmäistä osastoa ei pidä lukea ainakaan ensimmäisenä. Kokoelma alkaa luontevasti kolmannesta osastosta kivikasvoinen ja muualla. Siitä eteenpäin kaikki runot vaihtelevat hyvän ja henkeäsalpaavan hyvän välillä. Ollaan seestyneessä erittäin kihelmöivässä runon tilassa, joka virittää kunnon ennakkoluulonnyrpistyksellä varatun lukijan. Kohta lukija huomaa ainakin haaveilevansa ellei jo ryhtyneensä runon kirjoittamiseen. Tarvittiinko kaksi ensimmäistä osastoa (1/4 kokoelmaa) todella tämän vaikutuksen aikaan saamiseksi? Luulen että ei. Ensimmäisen osaston sarjalliset groteskit eivät maita minulle vieläkään. Toisen osaston runot voisivat toimia muualle sijoitettuina.”
taiteen, kirjallisuuden ja elokuvan syksy 09 