Meri KYLLÄSTYY rooliinsa

Kyösti Ylikulju:

PONYO RANTAKALLIOLLA (Gake no ue no Ponyo, 2008)
Ohjaus ja käsikirjoitus: Hayao Miyazaki

Japanilainen anime-ohjaaja Hayao Miyazaki (s. 1941) on tunnettu koko perheen elokuvistaan, jotka todella toteuttavat kyseisen käsitteen aliarvioimatta katsojiaan. Siinä missä monien muiden isojen studioiden animaatiot menevät kovin usein pieruhuumorillaan sieltä, missä aita on matalin, Studio Ghiblin Miyazaki kerrostaa elokuviinsa tasoja rohkeasti monenlaisille silmille.

Miyazakin tunnetuimpien ohjausten, hellyyttävän ikivihreän Naapurini Totoron (1988) ja japanilaista mystiikkaa täyteen pakatun Oscar-voittaja Henkien kätkemän (2001) tavoin Ponyo rantakalliolla liikkuu salaisessa ja kätketyssä maailmassa, joka näyttäytyy aluksi vain pääosassa olevalle viisivuotiaalle Sosuke-pojalle.

Sosuke elää arkeensa pahasti väsähtäneen äitinsä kanssa satamakylässä, jossa päivät seuraavat toisiaan. Perheen isä on lähes aina merillä, laivalla jolta yhteys kotiin on tiivistettävä morseaakkosiin ja vilkutteluun kiikarit silmillä.

Eräänä päivänä Sosuken roskaiseen kotirantaan ajautuu lasipurkissa ihan uudenlainen kala, jonka poika saa aaltojen vastustuksesta huolimatta vietyä kotiinsa. Sosuke nimeää uuden tuttavansa Ponyoksi ja heidän välilleen kehittyy nopeasti ystävyys. Kaikkien yllätykseksi kyseessä ei olekaan ihan tavallinen kultakala vaan se oppii nopeasti muun muassa rakastamaan kinkkua ja puhumaan. Vielä suurempi yllätys seuraa kun Ponyo paljastuu myöhemmin itse Äiti Meren ja maalta mereen muuttaneen ihmisvihaisen tiedemiehen lapseksi, jonka ei olisi koskaan pitänyt nähdä kuivan maan kauheuksia, saati sitten ihastua niihin.

Ponyo rantakalliolla perustuu löyhästi Hans Christian Andersenin satuun Pieni merenneito, jota se käsittelee varsin evolutiivisin kääntein. Tarinassa seurataan kalan nousua maalle ja siirtymistä hetkellisen lintumaisen välimuodon kautta haluamaansa olomuotoon, ihmiseksi. Elokuva liikkuu teemaltaan muutenkin hyvin vahvasti ajassa ja muodonmuutoksessa. Se tuo esihistoriallisen kambrikauden meren kaikkine esihistoriallisine kaloineen keskelle modernia yhteiskuntaa huuhtomaan aikuisten tylsämielisen maailman puhtaammaksi.

Elokuva on kaunista katsottavaa. Käsin piirretty luonto tulee esiin herkkänä ja haavoittuvaisena ja toisaalta pelottavan voimakkaana. Etenkin Miyazakin itse piirtämät,  Katsushika Hokusain Kanagawan suuri aalto -puupiirroksesta (1832) vaikutteita ottavat merikohtaukset ovat hyvin vaikuttavia. Meri ei suostukaan jäämään elokuvassa taka-alalle vaan nousee keskeiseen rooliin, yhteen pääosista. Elokuvan visuaalinen maailma on toki ohjaajalleen tyypilliseen tapaan vähän väliä pullollaan myös kaikenlaisia hassusti vilistäviä otuksia, jotka eivät sinällään liity itse tarinaan, mutta ilostuttavat kerrontaa kovasti.

Ponyo rantakalliolla esittää monin paikoin varsin vauhdikkaasti tilanteesta toiseen hyppivän tarinansa pääosassa olevien lasten näkökulmasta. Maailma on jännittävä, monin tavoin uusi ja täynnä kivoja ja söpöjä yllätyksiä, mutta samalla myös hämmentävä, pelottava ja ikään kuin muita varten rakennettu. Jos ohjaajasta voi tehdä johtopäätöksiä hänen tekemiensä elokuvien perusteella voisi Hayao Miyazakin kuvitella tuntevansa jotenkin samoin, että aikuisten maailmassa ja tavassa elää on jotain pahasti vialla.

Ponyo rantakalliolla ottaa kantaa alleviivaamatta sanomaansa liikaa. Se antaa tilaa katsojan ajatuksille, oli kyseessä sitten lapsi tai aikuinen. Elokuvassa käydään kuolemanvakavaa taistelua maapallon tulevaisuudesta, mutta se onnistuu silti olemaan myös hauska ja pohjattoman söpö. Mukaan ujutettu rakkaustarina tuntuu vähän helpolta tavalta selittää loppuratkaisua, mutta muuten jo muutamaan kertaan eläkkeellekin jäänyt animen mestari on saanut jälleen aikaan hyvin omaperäisen ja ajatuksia herättävän teoksen.

PONYO RANTAKALLIOLLA (Gake no ue no Ponyo, 2008)
Ohjaus ja käsikirjoitus: Hayao Miyazaki
Musiikki: Joe Hisaishi
Suom. ääni. ohjaus: Pekka Lehtosaari
Rooleissa mm: Aada Kuoppa, Akira Takaki, Elena Leeve, Ismo Alanko