KUOLINHUMPPA SOI

media

Pirja Peltomäki
Heikki Turunen: Tulilintu Nuoruutemme kronikka. WSOY 2009.

Tulilintu on kirjailija Heikki Turusen verevä uutuusromaani. Maalaispoika Henkka Oinonen matkaa tähtitoimittajaksi maakuntalehti Mullikkaan. Kynäniekan unelmat vaihtuvat yksinäisyyteen kerrostalolähiön värivaloissa. Eletään, riidellään ja rakastetaan. Vallankumouksen jyly kaikuu taustalla, kun toimittajan on tehtävä suuria ratkaisuja.

Heikki Turusen Tulilintu on kirjailijan kahdeskymmenesensimmäinen teos. Ura on pitkä ja ansiokas. Esikoisteos Simpauttaja vuodelta 1973 valittiin kymmenen vuotta sitten Vuosisadan esikoiseksi.

Tulilintu kertoo Vietnamin sodan, kulttuuriradikalismin ja rauhanliikkeen 1960-luvusta. Maaseudulla ajankohtaisia ovat maitojärvet, voivuoret ja peltopaketit. Emäntä roikkuu rakkaassa Mansikissa, jota tapporahasta talutetaan teurasautoon.

Kerrostalolähiöt kutsuvat pienviljelijän, sotainvalidin poikaa Henkka Oinosta. Teräväkynäinen nuori mies suuntaa korkein odotuksin toimittajaksi kotiläänin pääkaupungissa ilmestyvään maakuntalehti Mullikkaan.

Kaupunki, toimittajan työ ja työkaverit opettavat. Elämästä, naisista ja kirjoittamisesta. Ryyppäämisestä, rakkaudesta ja ystävyydestä.

Paikallislehden suuri lupaus pannaan ensimmäisenä päivänä ruotuun. Kerrostalon peti on kylmä ja värivalot vilkkuvat. Suurin haave on tulla kirjailijaksi ja löytää se ensimmäinen nainen.

Nuoren miehen angsti ja uho

Päähenkilön Henkka Oinosen elämä kerrotaan takautuvasti tästä ajasta käsin. Vanha mies muistelee hurjaa nuoruuttaan: nuoren miehen angsti ja uho vakuuttavat.

Välillä kertojat sekoittuvat. Lukijan on toisinaan vaikea hahmottaa, mikä on menneisyyttä ja mikä on tässä hetkessä tapahtuvaa. Muistelmat asettuvat limittäin ja lomittain. Runot, päiväkirjamerkinnät ja laulujen sanat sekoittuvat.

Komeimmin sivuhenkilöistä kohoaa esiin Reska, muiden yläpuolelle asettuva partasuukuvaaja, remupetteri ja ortodoksikodista kotoisin oleva ”Rasputin”. Hänestä tulee Henkan luottoystävä.

Taustalla räpistelee muitakin siipirikkoja. Henkan ensimmäinen nainen ja petikumppani Hellevi ei jätä ketään kylmäksi. Henkan ja Hellevin kohtaamiseen ladataan jännitettä alusta alkaen.

Raivokas rakkaustarina satuttaa. Se on nuoruuden vimmaa, jota Turunen veistää teoksessaan joka solulla. Naimisiinmenofarssi on ilotulitusta parhaasta päästä.

Toimituksen arkea ja työläistaistelua

Romaanin juonellisen tason muodostaa Henkan työ lehtimiehenä, joka ammentaa Turusen omasta lehtimiesurasta. Asiantuntemus vakuuttaa lukijan.

Toimituksen rutiineja, sääntöjä, työtapoja ja keskinäisiä suhteita kuvataan tarkasti. Lukija oppii, mitä siirtyminen offset-painoon lehtityössä merkitsee tai mitä uutispäällikön merkitsevä katse.

Hersyvää luettavaa ovat Mullikan toimituksen naljailut ja työkavereiden torailut. Samalla kuvataan työnantajan ja työläisen taistelut sekä vallankumousvuosien loppu:

Ennenkaikkea siihen jäi Henkan isän ja lapsuuden ikävä, kasvamisen kipu ja riemu, seksuaaliset vaikeudet, toivottamat sopeutumisongelmat, vapinat ja hulluksitulemisen pelot yhdistyneen poliittisen ja rahavallan saneleman liian nopean ja raa`an kehityksen pedonkynsissä, kaukokirjoittimen räskyttäessä sodista ja hirmutöistä maailmalla, samalla kun Suomen kylissä kuultiin teurasautoon tuupittavien lempilehmiensä kaulassa roikkuvien äitiemme itkunmälinöitä.”

Kansakunnan kirjailija kuvaa taitavasti maaseudun murrosta ja suomalaisen sielunmaisemaa kaupungistumisen kynnyksellä. Via dolorosa pitää pihdeissään loppuun saakka.

Wienervalssi soi viimeiseen asti

Yhteiskunnallinen murros ja maailman sodat jylisevät taustalla. Kuolinhumppa alkaa kuulua. Kirkonkylissä valssataan, kun toimittajat tahkoavat juttuja Prahan vallankumouksesta Vietnamiin.

Jokaisen on valittava kenen joukoissa seisoo. Henkalle päätös ei ole helppo.

Tulilintu on kertomus työstä, sorron yöstä ja maaseudun mustista tapporahan vuosista. Se ansaitsee paikkansa ja antaa lukijalle pohdittavaa.

Mikä loppujen lopuksi on tärkeää? Mitä rahalla saadaan ja miten ihmiselle käy, jos häneltä riistetään työ ja unelmat?

Wienervalssi soi, mutta alun tahtien jälkeen soreammin. Loppu on vahva ja surullinen. Mullikassa puhaltavat muutokset tuulet, ja leikkaa kuoleman kirves.

Turusen Tulilintu valssaa vereslihalla. Tämä on elämää, tämä on taidetta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s