Feminismiä hämärän turvin

Galleria Utu, Hämärässä 3.11.-24.11.2009
Rosita Sinetta:
Seitsemän naistaiteiijan yhteisnäyttely Hämärässä toteaa puolipimeän olevan hyvä ympäristö toisille arveluttavien, toisille normaalien asioiden käsittelyssä. Loisteputkilamppujen kaikenpaljastavuuden sijaan näyttelytilassa saa olla ajatustensa kanssa rauhassa kuin aamuyön hämyssä. Kukin taiteilija on asettanut näytteille yhden teoksen. Näyttely on siis kompakti paketti lyhyitä lauseita seitsemästä suusta.

Näyttelytila on nimensä mukaisesti hämärä ja ikkunoista tuleva luonnonvalo on suljettu kokonaan pois. Sisääntuloalue on rajattu väliseinillä kapeaksi ja sitä vartioivat Marja Patrikaisen valtavat Puudelit. Parimetriset, ystävälliset koirat ovat suuruutensa ja polyuretaanivaahtoturkkinsa vuoksi groteskeja ja hienostuneisuutensa menettäneitä entisiä
statuksenvahvistajia. Se, mikä näyttää ensin joltain, ei ole sama myöhemmin. Lopulta pinnan alla olevat epäkohdat paljastuvat. Puudeleiden takana oleva näyttely on silmäys kulissien taakse ja Puudelit toimii hyvin
näyttelyn rakenteen kannalta ensimmäisenä, sitä avaavana teoksena.

Pieneen näyttelytilaan on onnistuneesti saatu mahtumaan kolme videomateriaalia sisältävää teosta. Näistä ensimmäisenä kävijä kohtaa tilaa vallitsevan Anna Hyrkkäsen Beetle Nutsin. Betelpähkinöitä myyvät aasialaiset opastavat suomalaisennäköistä tyttöä videolla valmistamaan niitä myytäväksi. Pähkinät ovat Aasiassa yleinen kauppatavara ja niiden parissa työskentelevä vaalea tyttö on uudessa tilanteessa kääriessä niitä lehtien sisään ja maistaessa yhtä. Maassa maan tavalla, teos tuntuu sanovan, ja kehottaa meitä kokeilemaan uusia asioita eri kulttuureissa. Videon tyttö saa toiminnallaan autenttisen kokemuksen vieraassa maassa matkatoimistojen valmispakettimatkojen tarjonnan sijaan.Kun videolla näkyvät aasialaiset tekevät vastavierailun Suomeen, heille tarjotaan täällä sitten Koskenkorvaa.

Katri Monosen Sukupuu on kuusenrunkoon ripustettujen pitkien vaaleiden ja ruskeiden hiusten ja partojen muodostama kuolemaa kuvaava ristiriitainen kokonaisuus. Suvun ikiaikaisuus todistetaan lattialle asti valuvissa
karvoissa, ja kuihtunut kuusi ilmentää kuolemaa ja menetettyä aikaa. Kuusi on kuitenkin istutettu tuoreeseen multaan. Puun sisällä paistaa muutama hehkulamppu osoittamassa paikkaa toivolle ja elämälle. Teos vaikuttaa siltä, kuin se haluaisi sanoa: ”Elämää tulee aina olemaan, vaikka vanhuus vie monia mukanaan”. Se, että elämä on piilotettu kuihtuneen kuusen sisään, tekee teoksesta kuitenkin kaksijakoisen.

Saara-Maria Karirannan ja Kaisa Luukkosen teokset Nothing Against Fat People, But Dang! ja Garden of Adam and Eve ovat tematiikaltaan samankaltaisia. Kauempaa katsottuna ne näyttävät kauniilta: Karirannan kipsistä tehdyt puuterinväriset Disneyn Bambista karannen oloiset metsän eläimet on laitettu leikkimään yhdessä, makoilemaan selällään ja näyttämään suloisilta. Lähemmäs tultaessa huomaa, että pikkueläimet ovat sairaalloisen, painajaismaisen lihavia. Kun huomaa niiden valtavat rasvaiset möhömahat, niiden söpöydestä karisee puolet pois. Omien valintojen kautta hankittu läski on inhottavaa, rumaa ja kertoo repsahtaneesta yösyöpöttelyelämäntyylistä ilman itsehillintää. Lihavuus on silti ulkoinen ominaisuus, eikä sillä pitäisi olla arvoa verrattuna sisäiseen minäämme. Ihmettelen ällötysreaktiotani ja ajattelen lämmöllä ylipainoisia ystäviäni, mutta jätän silti avaijaisissa tarjotut perunalastut väliin.

Myös Kaisa Luukkosen teoksessa se, mikä näyttää kauemmas kauniilta, inhottaa läheltä. Luukkonen on rakentanut kaarevan paratiisin portin ja pyöreistä lasilevyistä ja kivistä paratiisiin lammen. Installaation osat on koristeltu taidokkaasti paperista taiteilluilla kukkasilla ja linnuilla. Origamien yksityiskohdat houkuttelevat katsomaan niitä aina
vain lähempää, kunnes huomaa paperin olevan peräisin pornolehdestä. Teoksen nimen viittaus Eedenin puutarhaan selvittää materiaalia. Hepreankielinen sana Eeden tarkoittaa mielihyvää ja sitä voi valintansa mukaan hakea niin kauniista luonnosta kuin aikuisviihteestäkin. Teoksen katsomisen jälkeen on huijattu ja kiusaantunut olo, sillä se houkutteli viattomasti katsomaan jotain, mitä ei olisi halunnut nähdä. Itse tapahtuma taas on nerokkaasti ruumillistettu Raamatun kertomus siitä, mitä Eeva ehkä tunsi ymmärrettyään, että käärme oli pettänyt hänet.

Kahden edellä kuvailtujen teosten väliin on sopivasti sijoitettu hengähdystauoksi Elina Tuhkasen Clouds N’Hair teos, jota saa katsella lattialla maton päällä maaten tyyny pään alla. Teos on heijastettu kattoon peilin avulla ja sitä katsoessa näkee reiästä sinisen taivaan, josta välillä joku katsoo katsoo takaisin. ”Climb my hair”, kehottaa videon
tyttö ja näyttää pitkiä hiuksiaan. Teosta katsoessa tekee mieli suoristaa kätensä ilmaan saadakseen tytön hiuksista kiinni, mikä luo interaktiivisen illuusion taidenäyttelyssä ja piristää teoksen huumorista pitäviä.

Naistaiteilijoiden pystyttämän näyttelyn viimeinen teos on Hanna Luukkosen Sisään ja ulos-videoteos. Se alleviivaa näyttelyn feminististä näkökulmaa vahvasti. Kuvaruudulla makaa kyljellään alaston nainen, joka puhaltaa
täyteen barbaranukkea ja antaa sen taas tyhjentyä. Välillä nukke peittää naisen näkyvistä, välillä naisen oikeat muodot hallitsevat kuvaa. Taustalla kuuluu syvään hengittämisen ääni ja muovinuken rutina. Nukke ja nainen esitetään videolla samankaltaisina ja samanveroisina, yhtä muovisina miehille olemassa olevina kohteina. Teos on tehty vuonna 2004 ja uudelleen editoitu 2009. Mikäli se toi jotain uutta naisen objektina pitämisen tarkasteluun ensiesityksellään, olisi tänä vuonna kannattanut miettiä näkökulman tarkasteluun jotain vähemmän kliseistä. Alastomuus ja miesten omat nuket säväyttivät ehkä taidenäyttelyssä joskus yli parikymmentävuotta sitten, nyt teosta katsellessa on lähinnä kyllästynyt olo. Teos jää kantaaottavuuden sijaan toteamisen tasolle.

Kokonaisuudessaan näyttely jää kaipaamaan jotain, joka potkaisisi kävijältä polvet alta. Näyttely kertoo yhteiskunnan sumeammista puolista, mutta ei niin omaperäisesti, että olisin tuntenut näyttelyn ideoiden vaikuttaneen mihinkään jo ennalta tiedettyyn. Näyttely on keskinäisissä suhteissaan onnistunut kokonaisuus, sillä kaikki teokset tukevat samaa
teemaa omista omaperäisistä näkökulmistaan. Valitettavasti viimeisen videoteksen monotoninen ääni jää lähimuistiin näyttelystä poistuessa.

Hämärässä 3.11.-24.11.2009

One thought on “Feminismiä hämärän turvin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s